Toivo Antero Tolonen

Presitentiksi ja siten Suomen Diktaattoriksi

Suomen johtaja!

Toivo Antero Suomen Presitentiksi ja samalla diktaattoriksi!

Olen 37 vuotias Toivo Antero Tolonen. Viiden perheen yksinhuoltaja isä. Perheisiini kuuluu yhdeksän humanoidia ja kolme kultakalaa. Vaimoni on Maija. 1,2,3,4 ja 78 vuotiaat lapset ovat jo lähteneet maailmalle. Olen hyvin inhimillisen humaani ja humanoidi ihminen.

Politiikan ihmeellinen maailma on minua innostanut niin huimasti, että pyrin eduskuntaan kaikkien puolueiden listoilta ja kaikista vaalipiireistä vuonna 2011. Puolueet ovat lähellä maksaani ja munuaistani. Keuhkot ovat lähellä sydäntäni. Olen vaaliliitossa Jorman Jompat puolueen kanssa.

Vaalit eivät onnistuneet. En saanut edes numeroa jota äänestää. Ja koska puolueet pettivät minut, nii …

Suomen diktaattoriksi en nyt pyrikkään minkään puolueen listoilta, vaan aion saada riittävän valtuutuksen suomen kansalta Diktaattoriksi ainoastaan sosiaalisesta mediasta.

Synnyin valoisana talviyönä savuiseen sähkösaunaan perä-hikiällä heinäkuussa 1973.

Kävin usein vessassa ja kaupassa. Kouluun en aina kerennyt.

Olen toiminut galaksien välisessä liikenteessä matkustajana, pirtissäni tutkijana ja vessassa ulostajana.

Tärkeät asiat ovat minulle tärkeitä.

Hyvin tärkeitä asioita ovat lapsien asiat, nuorien asiat, aikuisten asiat ja vanhusten asiat. Myös täekeinä asioina nään humanoidien maahanmuutto asiat.

Siksi on tärkeää että tunnistat pienenkin sisäisen vihreyden, nouset ylös ja sanot:Minähän taidan olla pieni vihreä mies, ja jopa ylpeä siitä.

Ruoka on hyvin tärkeää ja galaksien välisillä matkoillana haluankin nähdä lähiruokaa.

Liikunta, työ ja koulutus on minusta erityisen tärkeitä asioita. Siksipä kannustamalla hyötyliikuntaan työpaikoilla ja kouluissa, turvaamalla pienien seurojen ja kerhojen toimintamahdollisuudet ja sisällyttämällä lisää liikuntaa kaikille koulutustotasoille parannamme ihmisten kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Tärkeimpinä asioina pidän, että työttömille ihmisille saadaan töitä ja epämääräiset pätkä- ja vuktatyösuhteet muutetaan vakinaisiksi töiksi.

Koulutus, ihmisoikeudet sekä sosiaalipolitiikka ovat asioita, jotka ovat erityisen lähellä syd

äntäni.

Minulle tärkeitä asioita politiikassa ovat opiskelijoiden, pätkätyöläisten, prekaarien, vähäosaisten, toimitusjohtajien, kirurgien, ökyrikkaiden ja lomamatkalaisten asioiden ajaminen sekä ihmisten erilaisuuden ja vapauden yletön kunnioittaminen.

Kuoludemokratiaa lisättävä peruskoulusta korkeakouluun. Koulun tulee rohkaista oppilaitaan vaikkuttamaan omaan kouluympäristöön liittyvissä asioissa, eikä kouluttaa passiivisia teknis- tieteellisiä ihmisrobotteja.

Kunnioitettava erinlaisia tapoja elää ja mahdollistettava jokaiselle sujuva arki. Yksilöitä on rohkaistava olemaan oma itssensä, eikä pakotettava tiettyyn muottiin. suvaitsevaisuutta on tuettava, eikä rakentaa stereotyyppisiä vastakkainasetteluja.

Suomen armeijan reservi on ylimitoitettu, kallis ja vanhanaikainen.

Ihmisen arvoa tulee suojella syntymästä luonnoliseen kuolemaan saakka. Oman uskonnon opetus antaa parhaan perustan omien juurien ja muiden uskontojen tuntemiseen.

Muurahaisten asiat tulisi saattaa parhaalle mehdolliselle tolalle.

Kärpäsiä ei saa rääkätä.